enfise
Kirjaudu sisään

27.10.2015

Haastattelimme Taidelinjan kutsuvierastaiteilijoita Sonja Jokiniemeä, Taija Helmistä ja Mikko Haapojaa heidän yhteisprojektistaan Pieniä suuria maailmoja. Projekti on toteuttanut kolme aivan erityistä matkalukemistoa.

 

Keitä olette ja mistä tulette?

 

Minä olen Sonja Jokiniemi, koreografi ja esitystaiteilija. Olen kotoisin Kuopiosta. Viimeiset kymmenen vuotta olen asunut lähinnä ulkomailla, Lontoossa, Irlannissa ja Amsterdamissa. Työskentelen tällä hetkellä Helsingissä ja valmistan teoksia kansainvälisesti.

 

Olen Mikko H. Haapoja, muusikko, säveltäjä, musiikkiteknologi ja äänisuunnittelija, lähtöisin Helsingin Kumpulasta. Teen äänitetuotantojen lisäksi omaa musiikkia ja äänitaidetta. Nautin eri taidemuotojen kohtaamisista. Musiikilliset teoksenikin koostuvat monien eri tyylilajien yhdistelemisestä. Käytän sävellyksissäni perinteisten instrumenttien lisäksi usein myös kaupunkien äänimaisemia.

 

Olen Taija Helminen, näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Työskentelen freelacerina, usein vapaan teatterin kentällä. Tärkein ja ensimmäinen identiteettini on kirjoittajan, mutta vuosien saatossa olen löytänyt ja kehittänyt mielekkäitä tapoja työskennellä joustavasti erilaisten hoitolaitosten, yhdistysten, hankkeiden, ja yksittäisten henkilöiden kanssa. Haluan toimia näin erityisesti silloin, kun kaipaan jonkun alan tai yhteisön kokemusasiantuntijuutta.

 

Pieniä suuria maailmoja on projekti, joka tuo kolme taidelehteä liikenteeseen. Mistä idea teokseen syntyi?

 

Taija: Pieniä suuria maailmoja-projekti alkoi eduskuntavaalien jälkeisenä maanantai-aamuna. Kokoonnuimme Sonjan ja Mikon kanssa Ruoholahdessa ja lähdimme ajelemaan metrorataa päästä päähän. Teimme pieniä taiteellisia sormiharjoituksia vaunussa ja seurasimme, miten raiteilla liikkuvien viestimä energia sai erilaisia muotoja päivän edetessä.

 

Satoja, satoja ihmisiä, heistä ilmoille nousevaa puheensorinaa, mietteliäitä ilmeitä, ihon raapimista, levotonta huudahtelua, erään nuoren naisen pohjaton ja sanaton suru, aukeavia tölkkejä, loputonta surffailua älypuhelimella, jatkuvaa liikettä ikävystymisen torjumiseksi...

 

Koimme metrossa tiettyä vieraantumista ja eriytymistä. Mietimme, miten toisimme metroon mahdollisuuden pieneen, intiimiin hetkeen, avautumiseen kanssamatkustajille ilman, että ketään pakotettaisiin olemaan tekopirteässä kontaktissa tuntemattomien kanssa. Vähitellen päädyimme siihen, että koska niin suuri osa matkustajista näytti halukkaalta lukemiseen, voisimme tehdä vaihtoehtoisen lukemiston.

 

Sonja: Halusimme tehdä kokoelman lehtiä, joissa on kerättynä erilaisten ihmisten arkipäivän tarinoita, unelmia, kokemuksia ja mielipiteitä. Ajatuksena oli luoda intiimi vastine Metro-lehdelle: ns. jokapäiväisiä kanssakulkijan uutisia.

 

Ketkä ovat tekstien takana? Miksi?

 

Taija: Halusimme metromatkustajien saavan matkalleen pienet lehdet, johon hakisimme toimituskunnan erilaisista paikoista metroverkoston ja muun joukkoliikenteen varrelta. Halusimme hankkia toimituskuntaan kaiken ikäisiä ihmisiä, kaikenlaisista elämäntilanteista, aina koululaisesta eläkeläiseen asti, hoitolaitoksissa asuvista henkilöistä hektisissä tilanteissa taiteilevaan työmyyrään. Liekö sattumaa, että yksikään tavoittelemamme yritysjohtaja ei ehtinyt osallistujaksi, mutta oikeastaan kaikki muut tavoittelemamme henkilöt antoivat hetken antaa aikaansa ja omaa luovuuttaan käyttöömme

 

Millainen prosessi teoksen syntyyn liittyy?

 

Sonja: Kolme eri julkaisua pohjautuvat eri teemoihin ja siksi myös materiaalien keräämisprosessit ovat olleet jokaista julkaisua varten erilaiset.

 

Taija: Prosessimme on ollut monivaiheinen, väittävä, kysyvä, haparoiva ja hengittävä. Lopulta lehtien aiheeksi muotoutui kolme eri kysymystä. Millaista arkea Helsingissä eletään juuri nyt? Millaisia unelmia ja unia Helsingissä nähdään juuri nyt? Ja mistä ihmiset olisivat valmiita luopumaan juuri nyt ja toisaalta, mitä he haluaisivat itsestään, maailmasta ja elämästä säilyttää ja muistaa?

 

Sonja: Ensimmäistä julkaisua varten pyysimme viisi eri ikäistä ja taustaista ihmistä kirjoittamaan samasta päivästä oman tarinan. Annoimme yhteistyökumppaneillemme ohjeet kirjoittamiseen, kuitenkin niin, että jokaisen oma tapa kirjoittaa säilyi. Toisen julkaisun kohdalla taas kävimme tekemässä haastatteluja mm. Alvila-kodissa, sekä Kotkankallion asunnottomien huoltokodissa. Kolmannen julkaisun kohdalla taas järjestimme Taidelinjalla Pop-up työpajan, johon ohikulkijat osallistuivat vastaamalla kysymyksiin: Mikä tässä ajassa on tärkeää, mitä haluaisin minusta muistettavan, mitä haluisin maailmassa heittää pois?

 

Taija: Minun pääasiallinen yhteistyötahoni oli Monimuotoiset perheet-verkosto, jonka perheille olin kohdentamassa Unelmien kaupunki-aiheista työpajaa ja haastatteluhetkiä perheiden lasten kanssa. Unelmien kaupunki-työpajaan osallistuneet lapset haaveilivat mm. ekologisesti kestävästä, luonnonläheisestä kaupungista jossa liikkuminen ei aiheuta haittaa ympäristölle, (miten ihanaa olikaan kuunnella sellaista haaveilua!), siitä että talot olisivat ananaksen muotoisia ja että kaupungissa asuisivat rinnakkain ihmiset ja eläimet, Harry Potter ystävineen sekä Kiss-yhtyeen jäsenet. Tapasin lapsia myös kuullakseni, millaisia unia he ovat viime aikoina nähneet ja kuulinkin villiintyneitä tarinoita lentävistä pesukarhuista, silmissä kasvavista lepakoista ja oksiltaan lapsille sirkuttavista punatulkuista. Lapset kertoivat paitsi unistaan, myös toiveistaan poistaa maailmasta painostavat ja pahat asiat. Minulle lasten haaveilema maailma loi valtavan toiveikkuuden näköaloja. Ne olivat jotakin aivan muuta, kuin se, mihin normaalisti metrossa törmään.

 

Millaisia ajatuksia toivotte lehden herättävän sen lukijoissa?

 

Taija: Haaveilen siitä, että Pieniä, suuria maailmoja-lehtien lukija avautuu arjen pienille ihmeille, unille ja unelmille, ja päätyy hetkeksi miettimään, mikä Helsingissä tänään on pois heitettävää ja mikä taas säilyttämisen arvoista.

 

 

Kerrotte, että jakotapahtumat ovat yllätyksellisiä kohtaamisia liikenteessä - mitä tämä tarkoittaa?

 

Mikko: Pieniä suuria maailmoja tarjoaa kunkin kuukauden – loka-, marras- ja joulukuun – ensimmäisenä päivänä taideperformanssin tai muun yllättävien asioiden kohtaamisen julkiseen liikenteeseen. Lokakuussa tarjoilimme lehden Yksi päivä -numeron sekä kahvia musiikin ja kaupunkiäänitaiteen säestyksellä Kontulan metroasemalla. Marraskuussa on luvassa jotain ihan muuta ja toisissa paikoissa. Lehdet jaetaan siis yllätyksinä julkista liikennettä käyttäville kaupunkilaisille ja koko Pieniä suuria maailmoja -teoksemme koostuu lehtijulkaisuista ja niiden ympärille versonneesta musiikista ja esitystaiteesta.

 

Missä vaiheessa prosessi on nyt? Mistä lehden voi saada käsiinsä?

 

Sonja: Nyt olemme viimeistelemässä kolmannen julkaisun painoon ja kaksi jakotilaisuutta 1.11. ja 1.12. ovat vielä edessä. 1.11. jakotilaisuus tapahtuu Hakaniemen metroasemalla ja 1.12. Helsingin yliopiston aseman opintoputkessa. Lehtiä on jaossa 1.11. jälkeen myös omassa jakopisteessään Hakaniemen asemalla, Taidelinja-tilan lähellä.